|
Rakennusvirasto on laatinut katusuunnitelmaluonnoksen Mäkitorpantielle välille Kylänvanhimmantie–Siltavoudintie. Tavoitteena on Mäkitorpantien ja Siltavoudintien liittymän liikenneturvallisuuden parantaminen ja liikenteen odotusaikojen lyhentäminen.
Mäkitorpantien ja Siltavoudintien liittymä muutetaan kiertoliittymäksi. Samalla Mäkitorpantien pysäkkijärjestelyjä parannetaan ja Kylänvanhimmantien suojatie korotetaan. Myös uusi kiertoliittymä on korotettu. Suunnitelmaluonnos perustuu kaupunkisuunnittelulautakunnan vuonna 2006 hyväksymään liikennejärjestelysuunnitelmaan.
Luonnos on esillä 26.11.–1.12.2007 myös Oulunkylän kirjastossa (os. Kylänvanhimmantie 27). Sitä voi kommentoida jättämällä palautelomakkeen palautelaatikkoon. Lopullinen katusuunnitelma valmistuu joulukuussa 2007. Se tulee nähtäville kahden viikon ajaksi, minkä jälkeen yleisten töiden lautakunta päättää suunnitelman hyväksymisestä. Nähtävillä olosta ilmoitetaan lehdissä ja kirjeitse asianosaisille. Rakentaminen on tarkoitus aloittaa kesällä 2008.
Muuta suunnittelussa Oulunkylässä

Asemakaavan muutos koskee pääradan pohjoispuolella Oulunkylässä osoitteessa Kyläsepänkuja 7 sijaitsevaa tonttia 28163/12 ja tontin pohjoisreunaan rajautuvaa puistoaluetta. Tontilla on vuonna 1958 rakennettu omakotitalo (165 kerrosalaneliömetriä). Tontin pohjois- ja itäpuolella on puistoa ja eteläpuolella kaksi omakotitaloa. Alueelle on suunnitteilla pientalotontin laajennus liittämällä siihen puistoaluetta tontin pohjoisreunassa. Täydennysrakentaminen tontin itärajan suuntaisesti naapureiden tapaan eheyttää puistoon rajautuvan korttelin reunan.
Kaavaluonnoksen ja saadun palautteen pohjalta valmistellaan kaavaehdotus. Tavoitteena on, että ehdotus esitellään kaupunkisuunnittelulautakunnalle keväällä 2008. Lautakunnan puoltama ehdotus asetetaan julkisesti nähtäville ja siitä pyydetään (tarvittaessa) viranomaisten lausunnot. Kaavaehdotuksesta voi tehdä muistutuksen nähtävilläoloaikana. Tavoitteena on, että kaavaehdotus on kaupunginhallituksen käsiteltävänä keväällä 2008.
OTTO BRANDTIN TIE 6 ASEMAKAAVAN MUUTOS

Asemakaavan muutos koskee osoitteessa Otto Brandtin tie 6 sijaitsevaa tonttia 28012/9 sekä tonttiin rajautuvaa Veräjän katualuetta. Tontilla on kaksi vuonna 1986 rakennettua neljän asunnon rivitaloa. Autopaikat ovat avopaikkoina pihalla. Tontti rajautuu pohjoisessa ja idässä katualueeseen sekä etelässä ja lännessä pientalotontteihin. Alueelle on suunnitteilla pientalotontin laajennus liittämällä siihen osa Veräjän katualueesta. Laajennusosalle on tarkoitus rakentaa autokatos.
Kaavaluonnoksen ja saadun palautteen pohjalta valmistellaan kaavaehdotus. Tavoitteena on, että ehdotus esitellään kaupunkisuunnittelulautakunnalle keväällä 2008.
|