Esteettömyyttä tarvitaan! |
|||
|
|
Kuljetuspalveluja tarvitsevien mahdollisuutta taksikyydin käyttöön on
rajoitettu. Tilalle on luotu yhdistetyt kuljetuspalvelut ja palvelulinjat.
Kuljetuspalvelut ovat kangerrelleet pahasti. Palvelulinjojen käyttö on
jäänyt vähäiseksi. Näin palvelulinjoista on tehty kutsuohjattuja.
Kuljetusta tarvitseva asiakas voi pyytää auton haluamaansa paikkaan
tekemällä puhelintilauksen hyvissä ajoin.
Palvelulinjojen käyttö on jäänyt vammaisilta vähäiseksi, koska palvelulinjan pikkubussit kulkevat harvoin. Reitit vievät tietystä paikasta toiseen eikä reittien yhdistely ole mahdollista niin, että liikuntaongelmaiset pääsisivät niiden avulla haluamaansa kohteeseen. Vammaispalvelulain mukaisia kuljetuksia saavat ainoastaan ne, joilla on yli vuoden kestänyt vika, vamma, vaurio tai sairaus, joka on luokiteltu liikunta- tai näkövammaksi. Mm. sisätauteja ja hengitysvaikeuksista potevat on jätetty kuljetuspalvelujen ulkopuolella. Myös lapsiperheet tarvitsevat palvelulinjan laaja-alaisia palveluja. Uusi vammaispalvelulaki on parhaillaan valmisteilla. Lakiuudistus parantaa ilmeisesti mielenterveyskuntoutujien ja kehitysvammaisten asemaa, mutta jättää monet sairaat vanhukset kuljetuspalvelujen ulkopuolelle, vaikka kuljetuspalvelujen järjestäminen tulisi kaupungille halvemmaksi kuin erityispalvelujen kotiin tuominen. Palvelulinjoja on siis ensiarvoisen tärkeä kehittää edelleen! On muitakin ongelmia. Bussissa joutuu lastenvaunut usein sijoittamaan keskioven eteen käytävälle, jossa lapsi voi olla vaarassa. Useissa busseissa taka-osaan keskioven kohdalta vievät portaat on suunniteltu niin, ettei lastenvaunut pääse niille varatuille paikoille, jos autossa on jo pyörätuoli. Muitakin ongelmia löytyy. Busseissa 69 ja 72 on irtonaisia ramppeja. Kuljettajat eivät tiedä hajanaisten ramppien aiheuttamista vaaratilanteista eikä tieto rikkoutuneista rampeista kulje eteenpäin. Monesti kuljettajat yrittävät työntää pelästyneitä rollaattorin tai pyörätuolin käyttäjiä sisälle bussiin. Asiasta on huomautettu Helsingin liikenteelle jo muutama vuosi sitten, mutta korjausta ei ole tullut. Talvi on tulossa. Kaupungin lumityöt aiheuttavat usein vaikeuksia hankalasti liikkuville, kun lumi lingotaan ajoradalta jalkakäytäville. Muitakin liikkumisen haittoja aivan keskustan tuntumassa on. Postin auto pysäköi joka aamu postin varastotilan eteen. Se pakottaa lastenvaunut ja pyörätuolit ajotielle. Oulunkylässä on myös joitakin jalkakäytävien reunoja, joihin olisi saatava merkintä, että reuna on korkea eikä loivene. Oulunkylän terveyskeskuksen tilojen ja palvelujen esteettömyys olisi syytä tutkia. Kahden sauvan, rollaattorin tai käsipyörätuolin käyttäjä ei pääse terveyskeskuksen sisäovien kautta sisälle terveyskeskukseen. Oven vieressä ei ole myöskään ovikelloa, jolla voisi pyytää oven aukaisua.. Moneen liikkeeseen pyörätuolit ja lastenvaunut eivät mahdu, kun liikkeen käytävät on täytetty tavaroilla tai portaat estävät sisäänpääsyn. Myös kouluihin tarvitaan lisäramppeja. On selvää, että tietoisku liikuntaesteisten tarvitsemista rampeista on tarpeen. Anja Soininen ( Oulunkyläinen -lehden artikkeli)
|
Viime viikkoina on tullut viestejä myös
autoilijoiden varomattomasta ajotavasta Ogelikeskuksen risteyksessä, ja
jotain läheltä piti-tilanteita on sattunut muuallakin vaikka autoilijoilla
on yksiselitteinen jalankulkijan väistämisvelvollisuus. Kosteat
lehtikelit, kuura ja kiinalaiset halpisrenkaat on potentiaalinen uhka monen
terveydelle ja hengelle, ja sitä moninkertaistaa autoilijan
"kiire" sekä laissa kielletty kännykkään puhuminen ajon
aikana. |
|
|
|
|||