Hannu Penttilästä Pekka Korpisen seuraaja apulaiskaupunginjohtajana


 

 

24.10.2007 Hannu Penttilän (sd.) valinta Helsingin apulaiskaupunginjohtajaksi varmistui illalla. Helsingin kaupunginvaltuustossa päätös meni selvästi läpi äänin 68–17. Aiemmin kokoomuksen valtuustoryhmä oli kokouksessaan päättänyt asettua ehdokkaista Penttilän taakse.

Penttilä valittiin virkaansa seitsemän vuoden määräajaksi. Penttilän ohella paikkaa oli tavoitellut Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen, vihreiden Osmo Soininvaara. Nykyinen Helsingin kaupunkisuunnittelu- ja kiinteistötoimen apulaiskaupunginjohtaja Pekka Korpinen jää marraskuun alussa eläkkeelle.

Vuonna 1954 syntynyt Penttilä on nykyisin Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunnan YTV:n yhteistyöjohtaja. Aikaisemmin Penttilä on toiminut muun muassa Hämeen maakuntajohtajana, ympäristöministeriössä yli-insinöörinä ja Luonnonsuojeluliiton toimistopäällikkönä.

– Toiveenani on nostaa Helsingin kaupunkisuunnittelun vetovoimaa ja tuoda esille kaupunkilaisten elämään liittyviä piirteitä. Jos Helsinki ei niitä puolusta, niin ei sitten kukaan. Pyrin ennen kaikkea innostajan rooliin, Penttilä sanoi STT:lle.

Paluu edelliselle sivulle