Tällä alueella julkaistaan kaupunginosaan liittyviä poliittisia uutisia, kannanottoja, tai muita artikkeleita. Toivomme että artikkeleiden otsikot koskevat käsiteltävää aihetta - mahdollinen puolueen tai ehdokkaan nimi on hyvä olla esillä vasta artikkelin lopussa. Voit ehdottaa tälle alueelle artikkelia julkaistavaksi tällä lomakkeella - muista valita kategoriaksi "Paikallispolitiikka". Paikallispolitiikasta voi keskustella poliittisella keskustelupalstalla.
"Aatteiden Risteys" lauantaina 25.9.2010 klo 10.00 - 13.00 Orpaanportaan ja Myllynsiiven risteyksessä.
Helsingin kaupunginvaltuuston valtuustoryhmien edustajat kohtaavat toisensa "Aatteiden Risteyksessä" Myllypuro-päivän yhteydessä. Paikalla voit jututtaa mm. seuraavia henkilöitä; Anni Sinnemäki, Eero Heinäluoma, Sirpa Puhakka, Terhi Mäki, Yrjö Hakanen, Jukka Järvinen, Sara Paavolainen. Ja lisäksi monia muita, joita ryhmät eivät ole ilmoittaneet. Tule keskustelemaan politiikkojen kanssa.
EU-vaalit sunnuntaina 7.6.2009 klo 9 - 20
Äänestyspaikat ovat avoinna vaalipäivänä klo 9–20. Vaalipäivänä jokainen äänioikeutettu voi äänestää vain oman äänestysalueensa äänestyspaikalla, koska äänestäjän tiedot löytyvät vain hänen oman äänestysalueensa vaaliluettelosta.
Äänestyspaikat Myllypurossa
45E ja 45G
Myllypuron sivukoulu, Neulapadontie 6, 00920 Hki
Myllypuron sivukoulu, Nåldammsvägen 6, 00920 Hfors
45F
Myllypuron ala-aste, Yläkivenrinne 6, 00920 Hki
Myllypuron ala-aste, Ovanstensbrinken 6, 00920 Hfors
Lisää tietoa vaaleista täältä Oikeusministeriön vaalipalvelusta.
Myllypurolaiset kunnallisvaaliehdokkaat saivat ääniä kunnallisvaaleissa 2008 seuraavasti:
(tarkistamaton tulos 28.10.2008)
| Irma Marttila SDP 238 | Aleksis Mäki SDP 118 | Terhi Mäki SDP 720 |
| Juha Hakola KOK 1983 | Kirsti Inkeroinen-Kalliokoski KOK 363 | Jani Luoto KOK 84 |
| Riina Neimann Vihreät 86 | Seppo Harjunpää SKP | Taru Ruponen KD 82 |
| Matti Vainio Keskusta 11 | Jari Arokanto Köyhien asialla 79 |
Valtuustoon valittiin Terhi Mäki SDP ja Juha Hakola KOK.
Paikallispolitiikalle on nyt avattu oma osastonsa! Poliittinen uutisointi ja muu materiaali pyritään ohjaamaan tälle uudelle alueelle. Poliittisia aiheita pääsee lukemaan vasemman reunan valikon "Paikallispolitiikka" -linkistä.
Osiossa on myös oma politiikalle varattu keskustelualueensa, jonne siirretään pääalueelta kaikki poliittinen keskustelu. Näin politiikkaa pystyy käsittelemään vapaammin, etenkin nyt kunnallisvaalien alla.