Tervetuloa Munkkisaaren kaupunginosasivuille. Munkkisaari on Helsingin eteläiseen suurpiiriin kuuluva kaupunginosa, johon kuuluvat myös Hernesaari ja rakenteilla oleva Eiranranta. Sivut ovat osa Helsingin kaupunginosien Kaupunginosat.net-portaalia.
Käyttäjäkysely aluesuunnitelmasta

Helsingin kaupungin rakennusvirasto on aloittamassa katu- ja viheralueiden aluesuunnitelman laadintaa ydinkeskustan ja Kampin alueille. Aluesuunnitelmassa esitetään katu- ja puistoalueita koskien kunto- ja tarvekartoitukset; toimivuuden, palveluiden ja laadun nykytilan analyysit; kunnostuskohteet ja niiden kiireellisyys; sekä aluekohtaiset kehittämisohjeet.

Kysely toteutetaan tuhannen henkilön satunnaisotantana, mutta lisäksi siihen on mahdollista osallistua rakennusviraston verkkosivujen kautta.

Internet-kysely on avoinna ajalla 8.9.–6.10.2008. Linkki kyselyyn löytyy HKR:n suunnitelmasivuilta.

Vaikka kysely ei Munkkisaarta koskekaan, niin kannattaa silti käydä kertomassa mielipiteensä siitä, mitä parannettavaa keskustan ja Kampin kaduissa ja puistoissa voisi olla.

 
Jalkapallojunnut hulinoivat Munkkisaaressa
Jalkapallojunnuja poliisivartiossa

Keskiviikkoiltana 9.7. Nosturin futisdiskolta alkanut jalkapallonuorten tappelu huipentui takaa-ajon jälkeen Munkkisaareen. Arviolta 30-40 nuorta Helsinki Cupin osallistujaa pääsi korttelin sisään ilmeisesti Munkkisaaren puolelta. Aitojen yli hyppimällä he päätyivät lopulta Hernesaarenkatu 15 sisäpihalle, jossa vahinkoa aiheutettiin ainakin joillekin polkupyörille. Joillakin nuorista oli metalliputkia lyömäaseinaan.

Lue lisää...
 
Satamaradan purkutyöt käynnissä

Satamarataa puretaan

Länsisatamasta Munkkisaareen johtava Helsingin satamaradan osuus puretaan tänä kesänä. Purkutyöt ovat jo täydessä käynnissä, kuten oheisesta Hietalahden altaan kulmilla otetusta näkyy. Aiheita-blogissa on äskeittäin otettuja valokuvia radan purettavasta osuudesta. Satamaradan historiasta ja vanhoista linjauksista on lisää tietoa Seisake.netin sivuilla.

 
Eiranrannan rantapuiston suunnitelmat esillä

Pyhän Birgitan puisto

Eiranrannan rantaan tulevaan Pyhän Birgitan puiston suunnitelmat ovat esillä rakennusviraston asiakaspalvelussa 16.6.2008 saakka (Pohjoinen makasiinikatu 9, ks. rakennusviraston sivut).

Lue lisää...
 
Seura valitsi uuden hallituksen
Munkkisaari-Hernesaari-Seura

Munkkisaari-Hernesaari-Seuran vuosikokous pidettiin torstaina 29.5. Betania-talolla. Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat. Yhdistyksen jäsenmaksu päätettiin pitää ennallaan 10 eurossa (liity jäseneksi). Kannatusjäsenmaksu taloyhtiöille on 100 euroa.

Seura on kirjelmöinyt Aker-Yardsille liittyen Hylkeenpyytäjänkadun jalkakäytävän ja Munkkisaarenkadun vastaisen tiiliseinän likaisuuteen. Telakan toivottaisiin huolehtivan vastuullaan olevasta jalkakäytävästä paremmin ja pesevän tiiliseinän. Kaupunkiin päin ollaan oltu yhteydessä Munkkisaarenkadun valaistuksesta.

Lue lisää...
 
Kysely karttapalvelun tarpeellisuudesta

Helsingin kaupunginosayhdistykset ry suunnittelee kaupunginosien kotisivuille karttapalvelua. Siihen liittyen he kartoittavat kyselyllä käyttäjien toiveita ja tarpeita. Kyselyyn osallistujien kesken arvotaan kaksi leffalippua.

Vastaa kyselyyn.

Lisätietoja kyselystä antaa Kalle Hyyrynen Helkasta (etunimi.sukunimi[at]helka.net).

 
Munkkisaari-Hernesaari-Seuran vuosikokous

Munkkisaari-Hernesaari-Seura ry:n vuosikokous pidetään torstaina 29.5.2008 klo 18–19 Betania-talon kulmahuoneessa (Perämiehenkatu 13). Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat.

Kokouksen jälkeen klo 19 alkaen puhutaan kaupunkisuunnittelusta. Agendalla on Telakkakadun ja Tehtaankadun-Munkkisaarenkadun risteysalueen suunnittelu. Keskustelua tulevat pohjustamaan Kaisa Lahti ja J-P Turunen Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastosta.

Tervetuloa!

 
Auringonkukkavene

Auringonkukkavene

Munkkisaaren rannan tuntumassa on kelluskellut jo muutaman päivän tämännäköinen auringonkukkia kasvava vene. Sen taustasta en mitään tiedä, mutta tietäväisemmät voivat kertoa lisää kommenttiosastolla.

 
Eiranrannan parakkeja puretaan

Parakkeja puretaan Eiranrannan rakennustyömaa alkaa olla siinä vaiheessa, että parakkeja puretaan jo työmaan ympäriltä. Meripuistossa olleet parakit on jo purettu, ja nyt puretaan Hernesaarenkadun puoleista parakkipinoa (kuvassa).

 
Sivut uudelle alustalle

Munkkisaaren kaupunginosasivut on Kaupunginosat.net-palvelun uudistumisen myötä siirretty Joomla-julkaisualustalle. Samalla sivuston ulkoasu on muuttunut virtaviivaisemmaksi. Joitakin omituisuuksia saattaa vielä esiintyä, mutta niitä pyritään korjailemaan.

Sivusto ei valitettavasti edelleenkään toimi esteettömästi erikoiskäyttäjille, kuten näkövammaisille tai hakukoneille. Joomla taipuu sellaiseen kovin huonosti.

 
<< Alkuun < Edellinen 1 2 3 4 5 6 Seuraava > Loppuun >>

Tulokset 1 - 10 / 54

Stats