|
Metsälä on kuulunut alunperin Oulunkylässä sijainneiden
tilojen hallintaan. Metsälä eli Krämertskog on saanut ilmeisesti
nimensä helsinkiläisporvari Krämertiltä, joka omisti
1600-luvulla metsäpalstoja alueella. Aluetta on myös jossain vaiheessa
nimitetty Reimertiksi.
Asutusta Metsälään syntyi 1890 paikkeilla. Noihin aikoihin
myös Pakinkylän alueelle laajeni asutus. Pakinkylästä
Helsinkiin kuljettiin Metsälän läpi ja ilmeisesti tästä
syystä aluetta ryhdyttiin kutsumaan Välitaipaleeksi. 1910-luvun
loppupuolella käyttöön tuli Kottby nimi ja 1920-luvulla
alettiin käyttää Vanha-Käpylä nimeä. Vasta
Helsinkiin liittymisen ja uuden asemakaavan myötä tuli käyttöön
nykyinen Metsälä-nimi.
Metsälä on todella kasvanut keskelle metsää, kun
maaomistajat kaavoittivat takametsiään. Vuonna 1907 Kottbygårdin
isäntä Axel Lönngren teetti alueelle asemakaavan. Tontit
numeroitiin 1 - 26. Alueen toinen omistaja Åggelbygårdin isäntä
O. Nyström seurasi esimerkkiä ja kaavoitti 22 tonttia lisää.
Vuoteen 1910 mennessä oli tonteille rakennettu päärakennukset.
TARINAA METSÄLÄSTÄ -KIRJA:
Viljo Timonen on koonnut yksiin kansiin Metsälän historian.
Tarinaa Metsälästä -kirjaa voit kysellä Metsälä-seuran
puheenjohtajalta ja sihteeriltä.
Kirjan hinta on 11 euroa.
|