|

klikkaa kuvia isommiksi
|
Matti Pöyry: Suunnitelman selostus
Suunnitelma esitettiin ensimmäisen kerran Maunulan aluefoorumin
yhteydessä huhtikuussa 2002. Perusideana on Maunulan keskustan
eheyttäminen uusilla, osittain Pakilantien yli ulottuvilla rakennusmassoilla,
jotka on sijoitettu tulevan Jokerilinjan pysäkkialueen kohdalle.
Periaatteena on ollut sijoittaa paikalle mahdollisimman paljon rakennettua
tilaa väljä ulkotila kuitenkin säilyttäen.
Päivittäistavara- ja muut myymälät sekä osa
palveluista ovat matalissa massoissa. Kadun yli ulottuva rakennusosa
on tarkoitettu työpaikka- ja palvelutoiminnoille, mutta se voidaan
käyttää myös asuntoina. Torniosa sisältää
pienasuntoja opiskelijoille, senioireille sekä muille sinkku-
ja pienruokakunnille. Tornin pohjakerroksessa on tiloja tarvittaville
asumispalveluille.
Länsipuolen matalan rakennusmassan katto rakennetaan koko aluetta
palvelevaksi keskustori- ja puistoaukioksi asukkaiden oleskelua, yhteisiä
tilaisuuksia ja muuta ulkotoimintaa varten. Keskuspuiston ulkoiluväylä
liitetään esteettömällä yhteydellä toriin.
Matalien osien kattotasot yhdistetään toisiinsa kadun yli
ulottuvalla kansirakenteella. Itäpuolen pääsy kannelta
maantasoon toteutetaan loivalla maaluiskalla.
Paikoitus on sijoitettu maanalaiseen tilaan Pakilantien alitse niin,
että kadun molemmilta puolilta on sinne ajoyhteys. Paikoitustilasta
on suora pääsy yläpuolella oleviin raken-nuksiin mutta
myös jalankulkuyhteys kadun ali.
|
Ideasuunnitelmat
Suunnitteluohjelma
Valokuvia
Aluefoorumista 26.4.2001
Klaus Luohio:
- visio 1
- visio 2
Foorumi:
kommentoi ideasuunnitelmia
|