reuna_pallo.gif (280 bytes)  Maunulan aluefoorumi

viiva.gif (954 bytes)

Maunulan aluefoorumi käynnistyi toukokuussa 1996. Toiminnan tavoitteena on saada Maunulassa positiivinen kehityskierre käyntiin. Foorumi kerää yhteen alueen kehittämisestä kiinnostuneita: aktiiveja asukkaita, taloyhtiöiden edustajia, yrittäjiä, seuroja ja virkamiehiä sekä kunkin teeman asiantuntijoita.

foorumi_yleiso.jpg (41615 bytes)

Yleisöä kesäkuussa 1999 Maunulan Aluefoorumin tilaisuudessa.

Tilaisuuksissa kuullaan asiantuntija-alustuksia, käydään keskustelua, tunnistetaan ongelmia, ideoidaan ratkaisuja ja ennen kaikkea tutustutaan muihin alueen toimijoihin. Tilaisuuksissa ei tehdä päätöksiä. Jokainen osapuoli tekee itse omat päätöksensä omissa organisaatioissaan. Jos ei tehdä päätöksiä, ei synny myöskään riitoja. Näin on saatu aikaan tilaisuuksiin positiivinen, keskusteleva ilmapiiri. Aluefoorumin kehittää aluetta paremmalla tiedolla, parantamalla tiedonkulkua alueella sekä verkottamalla alueen toimijoita. Aluefoorumi vetää alueelle projekteja tarjoamalla niille hyvät puitteet toimia eli tiedotus ja verkottumisapua.

foorumi_leena1.jpg (19975 bytes)

Leena Suomela esittelemässä diplomityötään Maunulan
Aluefoorumissa kesäkuussa 1999.

Myös hiljaiset saavat mielipiteensä kuuluviin foorumin tilaisuuksissa. Joka tilaisuudessa kerätään kirjallinen palaute, jossa kysytään ihmisten mielipiteitä tilaisuuden onnistumisesta, aluefoorumin menetelmän toimivuudesta, tilaisuudessa esittetyistä keskeisistä asioista sekä kysytään seuraavien foorumien teemojen aiheita. Palaute jaetaan osallistujille seuraavassa aluefoorumissa.

Kaikki aluefoorumin tilaisuudet ovat avoimia. Vastaavanlaisia aluefoorumeita toimii mm. Kruununhaassa ja nyt toiminta on käynnistymässa kahdessa muussa kaupunginosassa.
Tiedustelut:  Hannu Kurki,   email: hannukurki@hotmail.com    puh. 040-5900 541

reuna_pallo.gif (280 bytes)  Syyskuun 1999 Aluefoorumissa käsiteltiin vanhusten hyvinvointia ja hyvinvointipalvelujen tuottamiseen liittyviä kysymyksiä.

reuna_pallo.gif (280 bytes) ILMOITUS SEURAAVASTA ALUEFOORUMISTA:

Ks. Tapahtumakalenteri

[Kotiseutu]

viiva.gif (954 bytes)