|
|
MEDIARYHMÄ ARKKITEHTIEN KIMPUSSA
Vahva 50-luvun arkkitehtuuri - joka itse asiassa oli alan kulta-aikaa -
on leimallista Maunulalle. Nyt nämä rakennukset alkavat lähivuosina
olla saneeraustarpeen edessä. Emme halua, että rakennuksille käy kuten
puutalomaunulalle, joka jätettiin onnensa nojaan kunnes niitä ei enää
voinut saneerata.
Lähdimme kehittelemään samantapaista kulkureittiä kuin
luontopolullamme on. Meidän on hankittava vankkaa tietoa
arkkitehtuurista yleensä ja erityisesti niistä arkkitehdeistä, jotka
loivat Maunulan 50-luvun arkkitehtuurin. Vahvaa ja kiinnostavaa
kulttuurimissiotamme avittavat maunulalaiset arkkitehdit Ritva Sario ja
Matti Pöyry, joiden kanssa yhteistyötä tehdään. Emme unohtaneet
asukkaiden näkökulmaa asumaansa kotitaloon, vaan kohteista on tehty
monia haastatteluja. Aikataulun kireys merkitsee, että sivusto
julkaistaan vasta työharjoittelun loputtua.
MEDIARYHMÄ ALOITTI TOUKOKUISEN
HARJOITTELUJAKSON HAASTATTELEMALLA
KURSSILAISTA OSKUT-POSTIA VARTEN

Uhriksi valittiin Mikropajalla työskentelevä Timo, joka pienen
suostuttelun jälkeen suostui kertomaan miten hän on koulutusjaksonsa ja
pajalla harjoittelun kokenut. Viereisessä kuvassa Hannu ja Eva
esittelevät haastattelun linjausta (kilkkaamalla näet isommat kuvat).
Kuva laptopin kanssa haluttiin ottaa ulkona, jossa luonto on nyt
vehreimmillään...
MEDIARYHMÄSSÄ OPETELLAAN NETTIVIDEOTA
PERINTEISEMMÄN SISÄLLÖNTUOTANNON OHESSA
Kun joulukuun loppupuolella kurssin oppilailta tiedusteltiin kiinnostusta
työharjoittelupaikaksi, eräänä vaihtoehtona oli Nettimaunulan
sisällöntuotanto. Silloin ajateltiin sisältöä melko perinteisenä
web-materiaalina; periaatteessa tekstiä, grafiikkaa, kuvaa, ehkä
kaukaisesti jotain linnunlauluäänitettä nettisivulta. Nyt näköala on
laajempi.
Viime syksynä käynnistyi Oulunkylän seurakunnan kotikirkkokokeilu,
jossa nähtiin suoria weblähetyksiä Maunulan kirkolta: Hartaushetkien
ja Messujen lisäksi ohjelmassa oli musiikki-ilta, myyjäistilaisuus
haastatteluineen, Klaarin kokous jne. Vaatimattomasti alkaneita
lähetyksiä heijastettiin mm. Mediapajan ikkunaan, joiden ohi moni
tallusteli iloisen tietämättömänä tulevasta mediasta.
Seurakuntayhtymässä ja Taideteollisessa korkeakoulussa synnytettiin
ajatus paikallisten asukkaiden tuottamasta sisällöstä, joka
tarvittaessa kuuluu ja näkyy maailmanlaajuisesti. Sitra kiinnostui
kehityshankkeesta, sillä Nettimaunulan kanssa tehtävä yhteistyö
tuottaa mitä ilmeisemmin synergiaetuja.
Kirkolla on studiotila, joka mahdollistaa paikallisen stream-tyyppisen
nettimateriaalin tuotannon. Eräs monista tavoista on kutsua kiinnostava
ihminen haastateltavaksi suoraan lähetykseen. Myöhemmin saman
haastattelun voi katsoa netistä. Tätä ohjelmasisältöä mm.
mediaryhmämme on alkanut toimittaa.
Videon hyödyntäminen mm. aluefoorumitilaisuuksissa, paikallisissa
seminaareissa ja muissa tapahtumissa, tietoiskujen levityksessä ja
paikallisessa tiedottamisessa tuo mielekkyyttä laajakaistayhteyksien
hankkimiseen, Mediaryhmän tarkoitus on olla yhtenä sisällöntuottajana
maunulalaisille. Kuitenkin samalla kirjoitettu, kuvitettu ja harkiten
tehty sisältö on mediaryhmän toiminnan ydinalue.

Eva ja Hannu suunnittelevat
kansalaiskoneista
tiedottamista mikropajalla toimivan Arin kanssa
-
Mediaryhmä osallistui Klaus Luohion haastatteluun
taustoituksella. Vesa toimi haastattelijana perjantaina 22.2. Verkossa
haastattelu näkyy tässä
linkissä kohdassa ohjelma-arkisto >> viikon
maunulalainen
-
Maunulan luontogurun, Osmo
Airon haastattelu tehtiin 30.1.2002. Toimitustyön tekivät
Eva, Ha.nnu ja Vesa. Nauhoituksessa mukana olivat Kari ja videoryhmän
Harri ja Petri. Haastattelun teki uusi kyky, Vesa.
-
Kari kävi ottamassa luontopolun lumisista maisemista
kymmenkunta isokokoista kuvaa, joista voit käydä tarkistamassa,
kelpaisiko joku työpöydällesi taustakuvaksi. Ilmaiseksi!
-
Maunulan
kirkon sivuja on lisätty, kuvitettu ja siellä kerrotaan
lisää kotikirkkoprojektista.
|
MAUNULAN
ETUSIVU |