Vanhusten asemaa parannetaan tiedolla ja verkottumisella
|
|
Syyskuun 1999 Maunulan Aluefoorumissa keskusteltiin vanhusten hyvinvoinnista sekä hyvinvointipalvelujen tuottamisesta. Alustajina olivat kaupunginvaltuutettu, vanhusneuvoston puheenjohtaja Pentti Helo ja Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton kouluttaja Tuija Nummela. |
|
![]() Pentti Helo Maunulan Aluefoorumissa |
Valtuutettu Pentti Helo totesi, että nykyisin vanhuspalveluja tuottavat
kunta, yksityiset yritykset sekä ns. kolmas sektori, jolla tarkoitetaan yhdistyksiä.
Kolmannen sektorin etuna on nopeus ja joustavuus. Tämä on tullut esille mm.
rakennettaessa vanhusten palvelutaloja. Kolmannen sektorin merkitys vanhuspalveluissa
tulee Helon mukaan kasvamaan. Vanhusten hyvinvointiin vaikuttavat monet muutkin asiat
kuin varsinaiset vanhuspalvelut. Tälläisiä asioita ovat arkkitehtuuri, asemaakaava,
kulttuuri-, ja liikuntapalvelut sekä liikenne. Vanhukset itse tietävät parhaiten
puutteet omassa ympäristössään. Siksi onkin tärkeää saada tämä tieto siirtymään
suunnittelijoille, virkamiehille ja luottamushenkilöille. Tiedonkulkukanavina voisivat
toimia juuri järjestöt. Keskeistä on järjestää tilaisuuksia vanhusten hyvinvoinnin
kehittämisestä. |
| Helo korosti yksittäisten ihmisten aktiivisuuden
merkitystä. Hyvät ideat syntyvät yksittäisten ihmisten päässä. Helo peräänkuulutti järjestöjen yhteistyötä. Eri alueilla toimivat järjestöt voisivat organisoitua epävirallisiksi neuvottelukunniksi kuten Itä-Helsingissä on tapahtunut. Helon vetämä Helsingin vanhusneuvosto ajaa vanhusten asiaa kaupungin omissa
organisaatioissa. Helo muistutti, että vanhusten viikkoa vietetään 4.-10. lokakuuta. |
|
| Toimiva palvelujärjestelmä vaatii eri sektoreiden
yhteistyötä ja koordinaatiota |
|
![]() Tuija Nummela |
Tuija Nummelan mukaan ihmisten vaatimustaso on myös vanhustenhoidon
suhteen noussut elintason nousun myötä. Nummela tunnisti sukupolvien erilaisia tarpeita.
Ennen 20-lukua syntynyt "sotien ja pulan sukupolven" nuoruutta varjosti puute ja
huoli. Heillä ei ollut kovin suuria odotuksia vanhuspalvelujen suhteen. 20-30 luvulla
syntyneen sodan kokeneen sukupolven elämässä säästäminen oli keskeistä. Lapsille
haluttiin taata parempi tulevaisuus. Tämä sukupolvi on tottunut harrastamaan,
matkailemaan ja mökkeilemään sekä vaatimaan laatua. Laitoksissakin tämä sukupolvi
haluaa harrastaa ja viihtyä. 20-30 luvulla syntyneet ovat myös valmis maksamaan
palveluista. |
| Nummelan esittelemässä Sosiaali- ja terveysturvan liiton Jyväskylän
mallissa pyritään ennalta ehkäisevään toimintaan ja välttämään mahdollisimman
pitkään siirtymistä raskaaseen ja kalliiseen laitoshoitoon. Palveluohjaajalla on tieto
erilaisista palveluluista ja palveluiden tuottajista. Julkinen sektori tuottaa raskaat
peruspalvelut. Omaiset ja yksityiset palvelun tuottajat ovat myös mukana verkostossa.
Keskeistä on Nummelan mukaan seurata jatkuvasti vanhuksen tilannetta ja arvioida sen
pohjalta palvelujen tarvetta. |
|
| [ Aluefoorumi ] [ Asuminen
] |
|