Index

Vastine, jonka Kivikko-Seuran puheenjohtaja olisi halunnut julkaista

Hei, sinä Kivikko –seuran internet sivuston lukija. Kiitos mielenkiinnostasi seuraamme kohtaan ja tässä vielä viimeinen kirjoitukseni liittyen Helsingin Sanomien Nyt –liitteen 27/2008 kirjoitukseen asukasyhdistyksistä.

Ensin ennen vaihtoehtoista vastinettani kommentti jätevoimalaan liittyen. On surullista, että juuri kun pääkaupunkiseudulle sijoitettavan jätevoimalan toteuttaja ja sijaintipaikka ovat ratkaisuvaiheessa tapahtuu Nyt –liitteen kirjoituksen tapainen. Kivikon asukasyhdistyksen puheenjohtajasta annetaan ”epämääräinen” kuva tavalla, joka on tehty huonoa lehtimiestapaa noudattaen. Samaten Kivikko –seuran paino-arvoa on pyritty vähättelemään seuran jäsenmäärän perusteella. Samalla kuitenkin jutun pääosiossa, jossa lueteltiin mitä tällä hetkellä vastustetaan jätettiin Kivikon jätevoimalan vastustus kertomatta. Ehkä kävi niin, että vastustus, joka kohdistui yleisesti ymmärrettävään ja hyväksyttävään kohteeseen = jätevoimala asutuksen läheisyyteen ei sopinut jutun pyrkimyksiin. Ehkä hanke, jonka vastustamiseksi kerättiin tuhansien kansalaisten adressi ei sopinut jutun pyrkimyksiin. Ehkä hanke, jonka sijoittumisessa Kivikkoon jopa Helsingin kaupunginhallitus on varauksellinen ei sopinut jutun pyrkimyksiin. Arvoisa lukija voineekin arvata , mitä toivetta Kivikon asukasyhdistyksen puheenjohtajan saattaminen julkisesti epäedulliseen valoon tai Kivikko –seuran vähättely palvelevat vaikka uskon, että tämä ei ollutkaan jutun tekijöiden tavoite.

TÄLLAISEN VASTINEEN OLISIN HALUNNUT LAITTAA

Helsingin Sanomien Nyt-liitteen ihastuttavan asenteellinen artikkeli toi esille asukastoiminnan yhden puolen, joka valitettavasti myös on totta. Asukastoiminnassa kuten kaikessa inhimillisessä on monta puolta ja ne kuvastavat asukkaiden tavoitteita toimijoidensa kautta. Kuva on toimijoiden ei koko alueen ja se kuva ei aina katsojasta ole positiivinen.

Asukasyhdistykset ovat perustason kansalaisvaikuttamista, vapaaehtoistyötä ilman taloudellista tai poliittista palkkiota – joillekin ehkä narsistista esilläoloa mikä sekin on inhimillistä.

Kivikko –seurassa pyrimme yhdessä edistämään asukkaiden hyvinvointia ja viihtymistä alueella ja saamaan alueella syntymään kotiseutuhenkeä ja sitoutumista tänne. Päätöksenteossa pyrimme yhteishenkeen ja mikäli edustamme pientä yhdistystämme kantamme on vapaaehtoisesti yhteinen. Jokaisen meistä kuuluu puhua omana itsenään jos mielipide on henkilökohtainen ja seuran puolesta puhumme aina vain jos olemme asiasta yhdessä tai useamman kesken sopineet. Emme siis puhu kaikkien 5 000 kivikkolaisen suulla vaan seuran tai itsemme edustajina. Koska asukasyhdistys on avointa kansalaistoimintaa pyrimme aina kun se vain on mahdollista saamaan ihmisiä mukaan toimintaamme ja vaikuttamaan seuran työhön omalla panoksellaan. Mikäli seura tai sen puheenjohtaja toimii väärin ja vastustaa vääriä asioita on sen linjaan ja luottohenkilöihin helppoa saada muutos. Tällainen olisi tietyin välein toivottavaakin. Seuramme jäsenmaksu on 3 euroa, joten sekään ei ole este tulla mukaan toimintaan.

Miksi sitten 10 jäsentä ja 0,2% haluaa kuulua joukkoon. Miksi joka neljäs Kulosaarelainen tai Marjaniemeläinen kuuluu asukasyhdistykseen?
Onko syy seurassa vai sen riitaisessa puheenjohtajassa?

Mietitäänpä eroja.

Kivikon rakentaminen alkoi 90 –luvun alkupuolella syvimmän laman aikoihin. Alue on siis hyvin nuori helsinkiläiseksikin ja kotiseutuhengellä ja alueidentiteetillä ei todellakaan ole ollut aikaa muodostua. Kulosaarta suunnittelivat ja toteuttivat huvilakaupungiksi jo liki 100 vuotta sitten maamme kuluisimmat arkkitehdit ja Marjaniemen seurakin on jo 50 –vuotias.

Kivikon asuntokanta oli pitkään liki ainoastaan valtion tukemaa tuotantoa ja vieläkin kun alue on valmis sen osuus on suuri. Täällä on myös suuri opiskelijakylä omana erityispiirteenään. Sitoutuminen alueelle ja muuttohalukkuus ovat siten luonnostaan erillaisia kuin vertailualueilla, jossa asukkaat ovat asumisuransa huipulla asunnoissa joista täällä voidaan vain unelmoida jos niin halutaan.

Kivikon alueen asukkaiden tulotaso on moninkertaisesti verrokkejaan pienempi. Voisi kysyä miksi ihmiset, jotka ovat niin paljon ”ns” yhteistä hyvää saaneet ovat halukkaampia sitä myös asukastoiminnan kautta puolustamaan. Mielestäni ymmärrettävää, vaikkakin toisaalta miksi ihmiset joilla niin vähän on eivät yhdessä pyrkisi parempaan – vai jaksavatko he pyrkiä?

Jos elämä pyörii arkisen selviytymisen ympärillä on se sitten talouden tai pienten lasten kanssa onko heitä syytä syyllistää, tai kivikko –seuraa, siitä etteivät he jaksa toimia?

Kivikko taitaa olla jo helsingin maahanmuuttajavaltaisin alue. Miten asukkaat, jotka eivät vielä osaa edes ajatella itseään täysivaltaisina suomalaisina vaikutusmahdollisuuksineen tai jotka eivät osaa niitä 2 kotimaista kieltä olisivat valmiit tai halukkaat asukastoimintaa. Vaikuttaminen ja lobbaus on vaikeaa kun termi asemakaava on vieras puhumattakaan Helsingin kaupungin päätöksenteon organisaatiosta ja mekanismeista. Monokulttuureihin Kulosaari/Marjaniemi on siis paljon eroa, siis muutakin kuin puheenjohtajan erinomaisuus(verratkaapa kulosaarelaisten pj:n arviota allekirjoittaneen luonnehdintaan).

Miksi koulutustasoltaan niin erillaiset alueet saavat rekrytoitua niin eri tavalla ihmisiä mukaansa....niin miksiköhän?

Miksiköhän alue, jossa väestön keski-ikä on huomattavasti nuorempi kuin toisaalla ei saa ihmisiä asukastoimintaan? Niin miksiköhän nuoria/nuoria perheitä kiinnostaa muut asiat – no tietty luonnostaan – niin minuakin silloin joskus.

Vertailuja voisi tehtä monia ja paljon surullisempiakin, verrokithan ovat niin ääripäästä.

Voisin sanoa, että toimittajat löysivät uuden indikaattorin kuvaamaan kaupungin segregaatiota, miten kaupunki muuttuu ja kehittyy ja minkälaisen kaupungin päättäjämme haluavat tehdä(so. asukasyhdistyksen jäsenmäärä). Lisää näitä asioita pohtii Mari Vaattovaara ja Matti Kortteinen ja moni muukin(heiltä löytyy selvennystä termeihinkin, jotka mahdollisesti ovat uusia).

Lopuksi tietysti päästään hokemaani, joka ei kylläkään ole niin rakas kuin esittämäkseni on laitettu. Olen oikeasti sitä mieltä, että positiivien diskriminaatio on vain laastaria haavaan eikä siinä oikeasti ole mitään positiivista. Miksi tehdään alueita, joita sitten joudutaan hoitamaan positiivisesti? Siinä olisi aihetta toimittajalle, vaan eipä taida olla nykyaikana erityisen kiinnostavaa. Pakko on siis turvautua tuohon positiiviseen diskriminaatioon kun lääkärin vakanssit on täytämättä kun lääkärit hoitavat työssäkäyviä ja hyvätuloisia Kulosaari/Marjaniemeläisiä työpaikoilla tai yksityisillä terveysasemilla tai sitten niissä terveyskeskuksissa joihin ei koskaan ole jonoa.

Tässä on syitä miksi kerroin toimittajalle sen seuramme suurimman saavutuksen. Olemme olemassa. Vain 10 henkeä mutta silti, eiköhän tällä seuralla ole ”missiota”? Vai olisiko parempi jos meitäkään ei olisi? Jätetään se lobbaaminen Marjaniemeen ja Kulosaareen – niillähän on paljon menetettävääkin.

Olli Puttonen

PS. Jotta tämä ei olisi niin masentavaa tämä vertailu niin on meillä paljon hyvääkin.

Luontoa, Kontulan palvelut, terveyskeskus(vielä), nuorisotalo(vielä), viihtyisiä koteja edullisesti, liikuntapuisto(valmistuu joskus), asukastalot ym. Kannattaa tulla käymään.

Ja olemmehan Kiasman kummikaupunginosa, meillähän on yhteinen historiakin, vaan ei eipä ole taidettu Helsingin Sanomien lasitalossa huomata mitä naapurissa meidän kanssa tehdään.

Kivikko -seuran puheenjohtajan Nyt -liitteessä 28/2008 julkaistu vastine

Kaupunginosayhdistyksiä käsitelleessä jutussa kaupunginosien aktiivit leimattiin suvaitsemattomiksi kaiken vastustajiksi. Oletin tietysti itse antavani sellaisen haastattelun, ettei siitä olisi minulle tai Kivikko-seuralle syytä häpeään. Homma meni kuitenkin totaalisesti pieleen. En tunnistanut jutusta itseäni tai sanomaani.
Asukastoiminta ei ole kaiken vastustamista, vaan asioilla on aina eri puolensa: jos vastustan jätteenpolttoa kotialueellani se ei tarkoita, että vastustaisin jätteenpolttoa yleensä. En vain halua, että kotialueeni ilmaa pilataan uusilla myrkyillä. Siis se, että jotain vastustamme, sisältää myös ajatuksen siitä, mitä me kannatamme.
Olen pahoillani, että minusta puheenjohtajana annettiin riitaisa kuva. Kivikko–seurasta ei kukaan ole eronnut riitojen takia sinä aikana kun olen seuran toiminnassa ollut mukana. Tämänkin tiedon toimittaja olisi halutessaan voinut tarkistaa. Pyysin juttua luettavaksi, ja toimittaja vastasi, ettei keskeneräistä juttua näytetä. Ihmettelin mielessäni, mutta en ymmärtänyt vaatia sen enempää, siis luotin, että minua kohdellaan oikein ja rehellisesti.
Juttu olisi voinut olla ok, jos se olisi tehty fiktiivisesti kuvitteellisia asukasaktiiveja karrikoiden. Olisin kestänyt humoristisen otteen, mutta osio kuvani ja nimeni alla oli pelkkää pahansuopuutta.

Olli Puttonen
puheenjohtaja, Kivikko-seura

Helsingin Sanomien päätoimittaja kommentoi

Kivikko-Seuran puheenjohtajan kannanotto HS NYT-liitteessä nro 27/2008 julkaistuun artikkeliin "Ei minun pihalleni ry."

Hei Kivikko –seuralaiset!

Kuten joillekin taisin mainita minuun oli oltu yhteydessä Helsingin Sanomista liittyen tekeillä olevaan juttuun kaupunginosayhdistyksistä. Ehkä teille mainitsinkin, että pelkäsin jutussa olevan taustalla Nimby ilmiöksi kutsuttu leimakirves, jolla kaupunginosien aktiiveja leimataan suvaitsemattomiksi kaiken vastustajiksi. Toisaalta on syytä aina olla ilahtunut kun valtakunnan merkittävin päivälehti on kiinnostunut asukastoiminnasta ja kirjoittaa siitä. Oletin tietysti itse antavani sellaisen haastattelun, ettei siitä olisi minulle PJ:na , Kivikko-seuralle tai teillekään syytä häpeään.

Hommahan meni sitten totaalisesti pieleen, kuten jotkut teistä ja täytyy myöntää vielä useammat läheiseni huomasivat. En tunnistanut siitä itseäni tai sanomaani kuten eivät muutkaan joihin olen ollut yhteydessä.

Nyt tiedän miltä tuntuu tulla hyväksikäytetyksi eli kun luottamus toisiin ihmisiin, toimittajien moraaliin tai ns hyvään lehtimiestapaan petetään totaalisesti.

Tuntuu kuin olisin kohdannut journalismin, jota kuvattiin jossain Risto Jarvan elokuvassa ja taidanpa ehdottaa kirjallisuuspiirillemme luettavaksi Heinrich Böllin Katarina Blumin menetettyä mainetta. Niissä molemmissa taidettiin kuvata lehdistön valtaa ja julmuutta. Toinen mielleyhtymä tuli entisestä Neuvostoliitosta ja varmaan nykyäänkin joissakin maissa esiintyvästä ”journalismista”, jossa pääosassa ei ole totuus tai edes faktat vaan asiat esitetään niinkuin ne halutaan esittää, kuvia retusoidaan tarpeen mukaan ja haastateltavan sanoja ja lausumia yhdistellään sellaisiksi kuin toimittaja haluaa niiden olevan. Lainatakseni toimittajan mantrakseni kirjaamaa hölynpölyä ” tärkeintä on jutun kannalta positiivinen destinaatio ” - ei totuudenmukaisuus....

Mitä oikeasti tapahtui kun toimittaja haastatteli (tämä pohjautuu muistiini):

Toimittaja: Hei Helsingin Sanomista toimittaja n.n. teemme juttua kaupunginosayhdistyksistä ja olet Kivikko-seuran pj. Voinko haastatella?

Uhri (se olen minä) ilahtuneena: Kyllä se sopii.

Toimittaja: Montako jäsentä seurassa on?

Uhri (hetken mietintää...): Kymmenkunta

Toimittaja: Eikö se ole aika vähän

Uhri: Kyllä se on, mutta emme ole saaneet enempää, jotkut ovat muuttaneet alueelta, mutta tilanne on petraantunut aiemmasta ja nyt meillä on ydinjoukko, josta olen ylpeä. Seuraan on myös helppo liittyä milloin vain ottamalla yhteyttä nettisivujen kautta tai seuran jäsenien kautta. Yritämme saada uusia jäseniä aina kun se on mahdollista. Kivikko on kuitenkin uusi alue, jossa vaaleissa äänestysprosentti on ollut jopa alle 40, väki on pienituloista, paljon yksinhuoltajia, maahanmuuttajien osuus on suuri eli jäsenten rekrytointi ei ole välttämättä kovin helppoa.
Painotin kuitenkin, että tärkeintä ei ole määrä vaan jäsenistön ”laatu” ja mitä se saa aikaiseksi. Suosittelin tutustumaan tekoihimme esim nettisivujen kautta.

Toimittaja: Mitkä ovat seuran tärkeimmät hankkeet nyt ja yleisemminkin?

Uhri: Tämän hetken päätavoite on vaikuttaa siihen, ettei suunniteltu jätteenpolttolaitos tule Kivikkoon. Kuvailin sen vaaroja ja kerroin miten ansiokkaasti olemme sitä vastustaneet.

Muutoin toin esiin kaupungiosayhdistyksen tehtävän pyrkiä vaikuttamaan hyviin elinoloihin ja viihtyisyyteen kaupunginosassaan. Kerroin, että kaupungiosayhdistys on kontaktipinta julkiseen hallintoon, esim. kaavoitus-, sosiaali- ja terveystoimeen, nuorisotoimeen, liikennesuunnittelun yms. kysymyksissä. Pyrimme vaikuttamaan siihen, että alueemme palvelut säilyvät ja paranevat ja että alueemme asukkaat saavat tasapuolisesti palveluita verrattuna muihin alueisiin.

Mainitsin myös Kivikon sosioekonomisen erityisluonteen, jota yllä kuvasinkin. Tähdensin, että tällaisella alueella on kaupungiosayhdistyksen olemassaolo hyvin tärkeää, koska täällä asuvat tarvitsevat ja käyttävät julkisia palveluja enemmän kuin vauraammilla alueilla. Tässä mainitsin myös lempitermini (toimittajan mukaan mantra) POSITIIVINEN DISKRIMINAATIO joka tarkoittaa, että alueet jotka ovat esim. köyhempiä, syrjäytyneempiä tai syrjäytymisuhan alla tarvitsevat/saavat enemmän julkista panostusta kuin hyvinvoivat alueet. (tämä siis kääntyi positiiviseksi destinaatioksi, joka viittaisi enempi natsien lopulliseen ratkaisuun – tarkoittaen nolla juutalaista – kuin sosiaalipoliittiseen termiin, jota minä olen tarkoittanut. No, tämä kuvaa toimittajan kuulon tai tiedon tasoa tai jutun tendenssiä – epäilen näitä kaikkia.)

Toimittaja: Mikä on seuran tärkein saavutus?

Uhri: Ehkä se, ettei ampumarataa toteututettu Kivikkoon vaikka eihän tätäkään ratkaisua päättäjien puheissa tehty asukkaiden vaan rahapulan vuoksi.

Koska mielessäni oli tämä Nimby ilmiö pelkona mainitsin vielä toimittajalle, että:

Asukastoiminta ei ole kaiken vastustamista, vaan että asioilla on aina eri puolensa eli jos vastustat jätteenpolttoa kotialueellasi se ei tarkoita että vastustaisit jätteenpolttoa yleensä. Sinä et vaan halua, että kotialueesi ilmaa pilataan uusilla myrkyillä tai että jos vastustat ampumarataa, et vastusta em urheilua sinänsä, et vain halua sitä keskelle tiivistä asutusta asukkaiden lähivirkistysalueelle. Ymmärrettävää mielestäni eikä mitään Nimbyilyä.

Siis se, että jotain vastustamme sisältää myös sisällään ajatuksen mitä me kannatamme.

Toimittaja: Kiitos haastattelusta

Uhri: Hei vaan.

Tämän jälkeen soitin vielä perään ja sanoin että tärkein saavutus seuralla on, että se on olemassa. Tätä mieltä olen edelleenkin.

Mitä sitten tapahtui?

Toimittaja soitti ja pyysi valokuvaa/valokuvausta johon tietenkin suostuin ja ystävällinen valokuvaaja tuli ottamaan kasvokuvia kotiimme ja hänellekin kerroin asukastoiminnasta ja juteltiin mukavia muutenkin.

VIELÄ yksi puhelu

Toimittaja soittaa kysyy ikääni, jonka kerroin (ikä kuten myös sukupuoli, seksuaalinen suuntautuneisuus, asuinpaikka yms ovat monasti jutulle tärkeitä apuja kun ihmisiä halutaan kuvat ja/tai leimata)

TÄSSÄ VAIHEESSA KYSYIN ETTÄ VOINKO SAADA LUKEA JUTUN?

TOIMITTAJA VASTASI: KESKENERÄISTÄ JUTTUA EI NÄYTETÄ.

Ihmettelin mielessäni, mutta en ymmärtänyt vaatia sen enempää, siis luotin että minua kohdellaan oikein ja rehellisesti eikä välineenä tendenssinomaiseen kirjoitukseen, jossa tarvittiin nimiä ja kuvia idiooteille.

Lopputuloksen näitte Nyt –liitteessä

Voisin sanoa, että ymmärrän että asioilla on useita puolia riippuen siitä miltä kantilta asioita katsoo ja kuka katsoo. Tämä nyt –liitteen Nimby juttu olisi voinut olla ok jos se olisi tehty fiktiivisesti kuvitteellisia asukasaktiiveja karrikoiden. Toisin on jos kuvani ja nimeni alle laitetaan asiaa, jota en ole sanonut, termejä joita en koskaan ole käyttänyt ja tietoisesti tehdään minusta kuvaus ihmisenä joka en ole. Tämä loukkaa minua ja oikeudentuntoani syvästi. Olisin kestänyt humoristisen otteen, mutta osio kuvani ja nimen alla oli pelkkää pahansuopuutta ei muuta.

Tr Olli

Nyt-liitteen juttu itsessään olisi toisen kommentoinnin arvoinen asenteellisuudessaan, mutta tämä tällä kertaa.


Ilmaisen pdf-tiedostojen katseluohjelman latauslinkkejä	Ajankohtaista
	Vastine, jonka Kivikko-Seuran puheenjohtaja olisi halunnut julkaista Hei, sinä Kivikko –seuran internet sivuston lukija. Kiitos mielenkiinnostasi seuraamme kohtaan ja tässä vielä viimeinen kirjoitukseni liittyen Helsingin Sanomien Nyt –liitteen 27/2008 kirjoitukseen asukasyhdistyksistä. Ensin ennen vaihtoehtoista vastinettani kommentti jätevoimalaan liittyen. On surullista, että juuri kun pääkaupunkiseudulle sijoitettavan jätevoimalan toteuttaja ja sijaintipaikka ovat ratkaisuvaiheessa tapahtuu Nyt –liitteen kirjoituksen tapainen. Kivikon asukasyhdistyksen puheenjohtajasta annetaan ”epämääräinen” kuva tavalla, joka on tehty huonoa lehtimiestapaa noudattaen. Samaten Kivikko –seuran paino-arvoa on pyritty vähättelemään seuran jäsenmäärän perusteella. Samalla kuitenkin jutun pääosiossa, jossa lueteltiin mitä tällä hetkellä vastustetaan jätettiin Kivikon jätevoimalan vastustus kertomatta. Ehkä kävi niin, että vastustus, joka kohdistui yleisesti ymmärrettävään ja hyväksyttävään kohteeseen = jätevoimala asutuksen läheisyyteen ei sopinut jutun pyrkimyksiin. Ehkä hanke, jonka vastustamiseksi kerättiin tuhansien kansalaisten adressi ei sopinut jutun pyrkimyksiin. Ehkä hanke, jonka sijoittumisessa Kivikkoon jopa Helsingin kaupunginhallitus on varauksellinen ei sopinut jutun pyrkimyksiin. Arvoisa lukija voineekin arvata , mitä toivetta Kivikon asukasyhdistyksen puheenjohtajan saattaminen julkisesti epäedulliseen valoon tai Kivikko –seuran vähättely palvelevat vaikka uskon, että tämä ei ollutkaan jutun tekijöiden tavoite. TÄLLAISEN VASTINEEN OLISIN HALUNNUT LAITTAA Helsingin Sanomien Nyt-liitteen ihastuttavan asenteellinen artikkeli toi esille asukastoiminnan yhden puolen, joka valitettavasti myös on totta. Asukastoiminnassa kuten kaikessa inhimillisessä on monta puolta ja ne kuvastavat asukkaiden tavoitteita toimijoidensa kautta. Kuva on toimijoiden ei koko alueen ja se kuva ei aina katsojasta ole positiivinen. Asukasyhdistykset ovat perustason kansalaisvaikuttamista, vapaaehtoistyötä ilman taloudellista tai poliittista palkkiota – joillekin ehkä narsistista esilläoloa mikä sekin on inhimillistä. Kivikko –seurassa pyrimme yhdessä edistämään asukkaiden hyvinvointia ja viihtymistä alueella ja saamaan alueella syntymään kotiseutuhenkeä ja sitoutumista tänne. Päätöksenteossa pyrimme yhteishenkeen ja mikäli edustamme pientä yhdistystämme kantamme on vapaaehtoisesti yhteinen. Jokaisen meistä kuuluu puhua omana itsenään jos mielipide on henkilökohtainen ja seuran puolesta puhumme aina vain jos olemme asiasta yhdessä tai useamman kesken sopineet. Emme siis puhu kaikkien 5 000 kivikkolaisen suulla vaan seuran tai itsemme edustajina. Koska asukasyhdistys on avointa kansalaistoimintaa pyrimme aina kun se vain on mahdollista saamaan ihmisiä mukaan toimintaamme ja vaikuttamaan seuran työhön omalla panoksellaan. Mikäli seura tai sen puheenjohtaja toimii väärin ja vastustaa vääriä asioita on sen linjaan ja luottohenkilöihin helppoa saada muutos. Tällainen olisi tietyin välein toivottavaakin. Seuramme jäsenmaksu on 3 euroa, joten sekään ei ole este tulla mukaan toimintaan. Miksi sitten 10 jäsentä ja 0,2% haluaa kuulua joukkoon. Miksi joka neljäs Kulosaarelainen tai Marjaniemeläinen kuuluu asukasyhdistykseen? Onko syy seurassa vai sen riitaisessa puheenjohtajassa? Mietitäänpä eroja. Kivikon rakentaminen alkoi 90 –luvun alkupuolella syvimmän laman aikoihin. Alue on siis hyvin nuori helsinkiläiseksikin ja kotiseutuhengellä ja alueidentiteetillä ei todellakaan ole ollut aikaa muodostua. Kulosaarta suunnittelivat ja toteuttivat huvilakaupungiksi jo liki 100 vuotta sitten maamme kuluisimmat arkkitehdit ja Marjaniemen seurakin on jo 50 –vuotias. Kivikon asuntokanta oli pitkään liki ainoastaan valtion tukemaa tuotantoa ja vieläkin kun alue on valmis sen osuus on suuri. Täällä on myös suuri opiskelijakylä omana erityispiirteenään. Sitoutuminen alueelle ja muuttohalukkuus ovat siten luonnostaan erillaisia kuin vertailualueilla, jossa asukkaat ovat asumisuransa huipulla asunnoissa joista täällä voidaan vain unelmoida jos niin halutaan. Kivikon alueen asukkaiden tulotaso on moninkertaisesti verrokkejaan pienempi. Voisi kysyä miksi ihmiset, jotka ovat niin paljon ”ns” yhteistä hyvää saaneet ovat halukkaampia sitä myös asukastoiminnan kautta puolustamaan. Mielestäni ymmärrettävää, vaikkakin toisaalta miksi ihmiset joilla niin vähän on eivät yhdessä pyrkisi parempaan – vai jaksavatko he pyrkiä? Jos elämä pyörii arkisen selviytymisen ympärillä on se sitten talouden tai pienten lasten kanssa onko heitä syytä syyllistää, tai kivikko –seuraa, siitä etteivät he jaksa toimia? Kivikko taitaa olla jo helsingin maahanmuuttajavaltaisin alue. Miten asukkaat, jotka eivät vielä osaa edes ajatella itseään täysivaltaisina suomalaisina vaikutusmahdollisuuksineen tai jotka eivät osaa niitä 2 kotimaista kieltä olisivat valmiit tai halukkaat asukastoimintaa. Vaikuttaminen ja lobbaus on vaikeaa kun termi asemakaava on vieras puhumattakaan Helsingin kaupungin päätöksenteon organisaatiosta ja mekanismeista. Monokulttuureihin Kulosaari/Marjaniemi on siis paljon eroa, siis muutakin kuin puheenjohtajan erinomaisuus(verratkaapa kulosaarelaisten pj:n arviota allekirjoittaneen luonnehdintaan). Miksi koulutustasoltaan niin erillaiset alueet saavat rekrytoitua niin eri tavalla ihmisiä mukaansa....niin miksiköhän? Miksiköhän alue, jossa väestön keski-ikä on huomattavasti nuorempi kuin toisaalla ei saa ihmisiä asukastoimintaan? Niin miksiköhän nuoria/nuoria perheitä kiinnostaa muut asiat – no tietty luonnostaan – niin minuakin silloin joskus. Vertailuja voisi tehtä monia ja paljon surullisempiakin, verrokithan ovat niin ääripäästä. Voisin sanoa, että toimittajat löysivät uuden indikaattorin kuvaamaan kaupungin segregaatiota, miten kaupunki muuttuu ja kehittyy ja minkälaisen kaupungin päättäjämme haluavat tehdä(so. asukasyhdistyksen jäsenmäärä). Lisää näitä asioita pohtii Mari Vaattovaara ja Matti Kortteinen ja moni muukin(heiltä löytyy selvennystä termeihinkin, jotka mahdollisesti ovat uusia). Lopuksi tietysti päästään hokemaani, joka ei kylläkään ole niin rakas kuin esittämäkseni on laitettu. Olen oikeasti sitä mieltä, että positiivien diskriminaatio on vain laastaria haavaan eikä siinä oikeasti ole mitään positiivista. Miksi tehdään alueita, joita sitten joudutaan hoitamaan positiivisesti? Siinä olisi aihetta toimittajalle, vaan eipä taida olla nykyaikana erityisen kiinnostavaa. Pakko on siis turvautua tuohon positiiviseen diskriminaatioon kun lääkärin vakanssit on täytämättä kun lääkärit hoitavat työssäkäyviä ja hyvätuloisia Kulosaari/Marjaniemeläisiä työpaikoilla tai yksityisillä terveysasemilla tai sitten niissä terveyskeskuksissa joihin ei koskaan ole jonoa. Tässä on syitä miksi kerroin toimittajalle sen seuramme suurimman saavutuksen. Olemme olemassa. Vain 10 henkeä mutta silti, eiköhän tällä seuralla ole ”missiota”? Vai olisiko parempi jos meitäkään ei olisi? Jätetään se lobbaaminen Marjaniemeen ja Kulosaareen – niillähän on paljon menetettävääkin. Olli Puttonen PS. Jotta tämä ei olisi niin masentavaa tämä vertailu niin on meillä paljon hyvääkin. Luontoa, Kontulan palvelut, terveyskeskus(vielä), nuorisotalo(vielä), viihtyisiä koteja edullisesti, liikuntapuisto(valmistuu joskus), asukastalot ym. Kannattaa tulla käymään. Ja olemmehan Kiasman kummikaupunginosa, meillähän on yhteinen historiakin, vaan ei eipä ole taidettu Helsingin Sanomien lasitalossa huomata mitä naapurissa meidän kanssa tehdään. Kivikko -seuran puheenjohtajan Nyt -liitteessä 28/2008 julkaistu vastine Kaupunginosayhdistyksiä käsitelleessä jutussa kaupunginosien aktiivit leimattiin suvaitsemattomiksi kaiken vastustajiksi. Oletin tietysti itse antavani sellaisen haastattelun, ettei siitä olisi minulle tai Kivikko-seuralle syytä häpeään. Homma meni kuitenkin totaalisesti pieleen. En tunnistanut jutusta itseäni tai sanomaani. Asukastoiminta ei ole kaiken vastustamista, vaan asioilla on aina eri puolensa: jos vastustan jätteenpolttoa kotialueellani se ei tarkoita, että vastustaisin jätteenpolttoa yleensä. En vain halua, että kotialueeni ilmaa pilataan uusilla myrkyillä. Siis se, että jotain vastustamme, sisältää myös ajatuksen siitä, mitä me kannatamme. Olen pahoillani, että minusta puheenjohtajana annettiin riitaisa kuva. Kivikko–seurasta ei kukaan ole eronnut riitojen takia sinä aikana kun olen seuran toiminnassa ollut mukana. Tämänkin tiedon toimittaja olisi halutessaan voinut tarkistaa. Pyysin juttua luettavaksi, ja toimittaja vastasi, ettei keskeneräistä juttua näytetä. Ihmettelin mielessäni, mutta en ymmärtänyt vaatia sen enempää, siis luotin, että minua kohdellaan oikein ja rehellisesti. Juttu olisi voinut olla ok, jos se olisi tehty fiktiivisesti kuvitteellisia asukasaktiiveja karrikoiden. Olisin kestänyt humoristisen otteen, mutta osio kuvani ja nimeni alla oli pelkkää pahansuopuutta. Olli Puttonen puheenjohtaja, Kivikko-seura Helsingin Sanomien päätoimittaja kommentoi Keskustelin Ville Blåfieldin kanssa siitä, että ette ollut voinut tarkistaa omaa sitaattianne ennen sen julkaisemista. Totesin, että se ei ollut hyvän lehtimiestavan mukaista, eikä jutun keskeneräisyys saa olla esteenä tarkastuttamiselle. Pyysin, että hän tähdentäisi asiaa toimittajilleen. Journalistin ohjeiden mukaisesti "haastateltavan pyyntöön tarkastaa lausumansa ennen julkaisemista on yleensä syytä suostua, jos se toimitusteknisesti on mahdollista. Oikeus koskee vain haastateltavan omia lausumia, eikä sillä saa luovuttaa journalistista päätösvaltaa toimituksen ulkopuolelle". Täysin kategorinen ohje ei siis ole. Ystävällisin terveisin, Reetta Meriläinen Editor-in-Chief Helsingin Sanomat Kivikko-Seuran puheenjohtajan kannanotto HS NYT-liitteessä nro 27/2008 julkaistuun artikkeliin "Ei minun pihalleni ry." Hei Kivikko –seuralaiset! Kuten joillekin taisin mainita minuun oli oltu yhteydessä Helsingin Sanomista liittyen tekeillä olevaan juttuun kaupunginosayhdistyksistä. Ehkä teille mainitsinkin, että pelkäsin jutussa olevan taustalla Nimby ilmiöksi kutsuttu leimakirves, jolla kaupunginosien aktiiveja leimataan suvaitsemattomiksi kaiken vastustajiksi. Toisaalta on syytä aina olla ilahtunut kun valtakunnan merkittävin päivälehti on kiinnostunut asukastoiminnasta ja kirjoittaa siitä. Oletin tietysti itse antavani sellaisen haastattelun, ettei siitä olisi minulle PJ:na , Kivikko-seuralle tai teillekään syytä häpeään. Hommahan meni sitten totaalisesti pieleen, kuten jotkut teistä ja täytyy myöntää vielä useammat läheiseni huomasivat. En tunnistanut siitä itseäni tai sanomaani kuten eivät muutkaan joihin olen ollut yhteydessä. Nyt tiedän miltä tuntuu tulla hyväksikäytetyksi eli kun luottamus toisiin ihmisiin, toimittajien moraaliin tai ns hyvään lehtimiestapaan petetään totaalisesti. Tuntuu kuin olisin kohdannut journalismin, jota kuvattiin jossain Risto Jarvan elokuvassa ja taidanpa ehdottaa kirjallisuuspiirillemme luettavaksi Heinrich Böllin Katarina Blumin menetettyä mainetta. Niissä molemmissa taidettiin kuvata lehdistön valtaa ja julmuutta. Toinen mielleyhtymä tuli entisestä Neuvostoliitosta ja varmaan nykyäänkin joissakin maissa esiintyvästä ”journalismista”, jossa pääosassa ei ole totuus tai edes faktat vaan asiat esitetään niinkuin ne halutaan esittää, kuvia retusoidaan tarpeen mukaan ja haastateltavan sanoja ja lausumia yhdistellään sellaisiksi kuin toimittaja haluaa niiden olevan. Lainatakseni toimittajan mantrakseni kirjaamaa hölynpölyä ” tärkeintä on jutun kannalta positiivinen destinaatio ” - ei totuudenmukaisuus.... Mitä oikeasti tapahtui kun toimittaja haastatteli (tämä pohjautuu muistiini): Toimittaja: Hei Helsingin Sanomista toimittaja n.n. teemme juttua kaupunginosayhdistyksistä ja olet Kivikko-seuran pj. Voinko haastatella? Uhri (se olen minä) ilahtuneena: Kyllä se sopii. Toimittaja: Montako jäsentä seurassa on? Uhri (hetken mietintää...): Kymmenkunta Toimittaja: Eikö se ole aika vähän Uhri: Kyllä se on, mutta emme ole saaneet enempää, jotkut ovat muuttaneet alueelta, mutta tilanne on petraantunut aiemmasta ja nyt meillä on ydinjoukko, josta olen ylpeä. Seuraan on myös helppo liittyä milloin vain ottamalla yhteyttä nettisivujen kautta tai seuran jäsenien kautta. Yritämme saada uusia jäseniä aina kun se on mahdollista. Kivikko on kuitenkin uusi alue, jossa vaaleissa äänestysprosentti on ollut jopa alle 40, väki on pienituloista, paljon yksinhuoltajia, maahanmuuttajien osuus on suuri eli jäsenten rekrytointi ei ole välttämättä kovin helppoa. Painotin kuitenkin, että tärkeintä ei ole määrä vaan jäsenistön ”laatu” ja mitä se saa aikaiseksi. Suosittelin tutustumaan tekoihimme esim nettisivujen kautta. Toimittaja: Mitkä ovat seuran tärkeimmät hankkeet nyt ja yleisemminkin? Uhri: Tämän hetken päätavoite on vaikuttaa siihen, ettei suunniteltu jätteenpolttolaitos tule Kivikkoon. Kuvailin sen vaaroja ja kerroin miten ansiokkaasti olemme sitä vastustaneet. Muutoin toin esiin kaupungiosayhdistyksen tehtävän pyrkiä vaikuttamaan hyviin elinoloihin ja viihtyisyyteen kaupunginosassaan. Kerroin, että kaupungiosayhdistys on kontaktipinta julkiseen hallintoon, esim. kaavoitus-, sosiaali- ja terveystoimeen, nuorisotoimeen, liikennesuunnittelun yms. kysymyksissä. Pyrimme vaikuttamaan siihen, että alueemme palvelut säilyvät ja paranevat ja että alueemme asukkaat saavat tasapuolisesti palveluita verrattuna muihin alueisiin. Mainitsin myös Kivikon sosioekonomisen erityisluonteen, jota yllä kuvasinkin. Tähdensin, että tällaisella alueella on kaupungiosayhdistyksen olemassaolo hyvin tärkeää, koska täällä asuvat tarvitsevat ja käyttävät julkisia palveluja enemmän kuin vauraammilla alueilla. Tässä mainitsin myös lempitermini (toimittajan mukaan mantra) POSITIIVINEN DISKRIMINAATIO joka tarkoittaa, että alueet jotka ovat esim. köyhempiä, syrjäytyneempiä tai syrjäytymisuhan alla tarvitsevat/saavat enemmän julkista panostusta kuin hyvinvoivat alueet. (tämä siis kääntyi positiiviseksi destinaatioksi, joka viittaisi enempi natsien lopulliseen ratkaisuun – tarkoittaen nolla juutalaista – kuin sosiaalipoliittiseen termiin, jota minä olen tarkoittanut. No, tämä kuvaa toimittajan kuulon tai tiedon tasoa tai jutun tendenssiä – epäilen näitä kaikkia.) Toimittaja: Mikä on seuran tärkein saavutus? Uhri: Ehkä se, ettei ampumarataa toteututettu Kivikkoon vaikka eihän tätäkään ratkaisua päättäjien puheissa tehty asukkaiden vaan rahapulan vuoksi. Koska mielessäni oli tämä Nimby ilmiö pelkona mainitsin vielä toimittajalle, että: Asukastoiminta ei ole kaiken vastustamista, vaan että asioilla on aina eri puolensa eli jos vastustat jätteenpolttoa kotialueellasi se ei tarkoita että vastustaisit jätteenpolttoa yleensä. Sinä et vaan halua, että kotialueesi ilmaa pilataan uusilla myrkyillä tai että jos vastustat ampumarataa, et vastusta em urheilua sinänsä, et vain halua sitä keskelle tiivistä asutusta asukkaiden lähivirkistysalueelle. Ymmärrettävää mielestäni eikä mitään Nimbyilyä. Siis se, että jotain vastustamme sisältää myös sisällään ajatuksen mitä me kannatamme. Toimittaja: Kiitos haastattelusta Uhri: Hei vaan. Tämän jälkeen soitin vielä perään ja sanoin että tärkein saavutus seuralla on, että se on olemassa. Tätä mieltä olen edelleenkin. Mitä sitten tapahtui? Toimittaja soitti ja pyysi valokuvaa/valokuvausta johon tietenkin suostuin ja ystävällinen valokuvaaja tuli ottamaan kasvokuvia kotiimme ja hänellekin kerroin asukastoiminnasta ja juteltiin mukavia muutenkin. VIELÄ yksi puhelu Toimittaja soittaa kysyy ikääni, jonka kerroin (ikä kuten myös sukupuoli, seksuaalinen suuntautuneisuus, asuinpaikka yms ovat monasti jutulle tärkeitä apuja kun ihmisiä halutaan kuvat ja/tai leimata) TÄSSÄ VAIHEESSA KYSYIN ETTÄ VOINKO SAADA LUKEA JUTUN? TOIMITTAJA VASTASI: KESKENERÄISTÄ JUTTUA EI NÄYTETÄ. Ihmettelin mielessäni, mutta en ymmärtänyt vaatia sen enempää, siis luotin että minua kohdellaan oikein ja rehellisesti eikä välineenä tendenssinomaiseen kirjoitukseen, jossa tarvittiin nimiä ja kuvia idiooteille. Lopputuloksen näitte Nyt –liitteessä Voisin sanoa, että ymmärrän että asioilla on useita puolia riippuen siitä miltä kantilta asioita katsoo ja kuka katsoo. Tämä nyt –liitteen Nimby juttu olisi voinut olla ok jos se olisi tehty fiktiivisesti kuvitteellisia asukasaktiiveja karrikoiden. Toisin on jos kuvani ja nimeni alle laitetaan asiaa, jota en ole sanonut, termejä joita en koskaan ole käyttänyt ja tietoisesti tehdään minusta kuvaus ihmisenä joka en ole. Tämä loukkaa minua ja oikeudentuntoani syvästi. Olisin kestänyt humoristisen otteen, mutta osio kuvani ja nimen alla oli pelkkää pahansuopuutta ei muuta. Tr Olli Nyt-liitteen juttu itsessään olisi toisen kommentoinnin arvoinen asenteellisuudessaan, mutta tämä tällä kertaa. Lue myös: Helsingin Sanomien päätoimittaja kommentoi	Pikalinkit Ajankohtaista Kivikko-Seuraa koskevasta kirjoittelusta (uusimmat kirjoitukset ensimmäisinä): Vastine, jonka Kivikko-Seuran puheenjohtaja olisi halunnut julkaista Kivikko-Seuran puheenjohtajan HS Nyt -liitteessä 28/2008 julkaistu vastine Helsingin Sanomien päätoimittajan kommentti Kivikko-Seuran puheenjohtajan kannanoton johdosta Kivikko-Seuran puheenjohtajan kannanotto HS Nyt -liitteessä 27/2008 julkaistuun artikkeliin "Ei minun pihalleni ry" Kivikko Kiasman kummikaupunginosa 2008 Kivikon aluessuunnitelma alulle Kivikko-Seuran lausunto YTV:n jätevoimalahankkeesta (pdf-tiedosto,719 kt) Ilmaisen pdf-tiedostojen lukuohjelman latauslinkkejä Helsingin kaupunginhallitus edellyttää ympäröivän asutuksen huomioimista jätevoimalapäätöksessä Helsingin kaavoituskatsaus 2008 ilmestynyt (pdf-tiedosto) Ilmaisen pdf-tiedostojen lukuohjelman latauslinkkejä Sivun alkuun Sivun alkuun
	Kivikko Kiasman kummikaupunginosa 2008 Nykytaiteen museo Kiasma on 10-vuotisjuhlansa kunniaksi kutsunut Kivikon vuoden 2008 kummikaupunginosakseen. Taustalla oli Suomen valtion ja Helsingin kaupungin välinen maakauppa, jonka ansiosta Kiasma voitiin sijoittaa nykyiselle paikalleen. Maakaupassa vaihdettiin Kiasman nykyinen sijoituspaikka ja Kivikon maa-alue. Tarkoitus on yhdessä suunnitellen toteuttaa kaksisuuntaista ohjelmaa, jossa Kiasma näkyy Kivikossa ja Kivikko Kiasmassa. Alulle on pantu jo mm. kouluyhteistyötä. Kiasman kokoelmia tullaan esittelemään Kivikossa ja kivikkolaisille tarjotaan kierroksia Kiasmassa. Suunnitelmia on myös kivikkolaisille järjestettävistä työpajoista Kiasmassa. Lisätietoja yhteistyöstä: Päivi Matala paivi.matala(at)kiasma.fi, (09) 173 36654	Sivun alkuun
	Kivikon aluessuunnitelma alulle Helsingin kaupungin rakennusvirasto aloitti aluesuunnitelman laatimisen Vesalan, Kontulan, Kurkimäen ja Kivikon alueelle. Suunnitelma ohjaa puistojen, metsien, katujen ja aukioiden hoitoa, peruskorjausta ja kehittämistä. Suunnittelun tueksi kerättiin keväällä 2008 asukkaiden näkemyksiä alueen vahvuuksista ja puutteista kyselyllä, joka oli lähetetty tuhannelle satunnaisesti valitulle alueen asukkaille. Kyselyyn oli mahdollista vastata 5.5.2008 asti myös verkossa. Suunnittelun edetessä järjestetään asukastilaisuuksia ja maastokävelyitä, joista tiedotetaan erikseen. Suunnitelman on tarkoitus valmistua vuoden 2009 loppuun mennessä. LISÄTIETOJA: Aluesuunnittelija Heli Laurinen, katu- ja puisto-osasto, puh. (09) 310 39 838, heli.laurinen(at)hel.fi	Sivun alkuun
	Kivikko-seuran lausunto YTV:n jätevoimalahankkeesta Pdf-tiedosto, 719 kt Ilmaisen lukuohjelman latauslinkkejä	Sivun alkuun
	Helsingin kaupunginhallitus edellyttää ympäröivän asutuksen huomioimista jätevoimalapäätöksessä Lausunnosaan Helsingin kaupunginhallitus toteaa mm seuraavaa: "Laitoksen sijoituspaikasta päätettäessä tulee ottaa huomioon Kivikon sijainti lähellä huomattavan suurta asukasmäärää. Kaupunkirakenne Kivikon ympärillä tiivistyy kaiken aikaa ja asuntoalueita on kaavoitettu viime vuosien aikana Kivikon länsi-, itä- ja eteläpuolille. Selvityksessä ei ole otettu huomioon lisääntyvää asutusta mm. Kivikonlaidan alkupäässä ja Kehä I:n eteläpuolella Viikin pohjoisosassa. Mahdollisten tai todennäköisten häiriöiden sattuessa, esim. poikkeustilanteessa ja voimakkaan matalapaineen vallitessa, altistuisi suuri määrä ihmisiä hajuhaitoille. Jätteen lajitteluun, varastointiin ja käsittelyyn liittyvän ilman hajujen suodatusmenetelmistä ei tulisi tinkiä missään sijoitusvaihtoehdossa." --- Kaupunginhallitus katsoo, että asukaskyselyä, sen analyysiä ja niitä täydentävää sanallista asiantuntija-arviointia on hankkeen kokoluokka ja sen seudullisesti tärkeän aseman kannalta pidettävä menetelmällisesti puutteellisina. Kaupunginhallitus katsoo, että asukasselvityksiä ja vuorovaikutusprosessia tulisi edelleen jatkaa. --- Linkki kaupunginhallituksen lausuntoon	Sivun alkuun
	Kivikko-projekti - museo tulee kylään Tänä vuonna Kiasma valtaa Kivikon ja Kivikko Kiasman. Kaupunginosa ja Nykytaiteen museo täyttävät molemmat kymmenen vuotta. Juhlavuoden kunniaksi Kiasma päätti kutsua Kivikon kummikaupunginosakseen. Kiasman ja Kivikon asuinalueen historiat kietoutuvat yhteen.1990-luvun alussa Helsingin kaupunki ja valtio sopivat maanvaihdosta siten, että kaupunki rakennutti Valtion Taidemuseolle Nykytaiteen museon rakennuksen Töölönlahden alueelle ja vastikkeeksi valtio luovutti kaupungille asumiskäyttöön kaavoitetun Kivikon alueen. Ohjelma syntyy yhdessä Alkuvuonna 2008 käynnistyneen projektin ideana on viedä museo paikallisten asukkaiden keskuuteen. Kivikon eri toimijat ovat lähteneet mukaan innostuneina: koulujen ja päiväkodin ohella mukana toiminnassa ovat mm. nuorisotalo, Kivikko-seura, Kipinä-puisto sekä paikalliset taiteilijat. Kiasman ja Kivikon yhteinen juhlavuoden ohjelma muotoutuu ja kehittyy koko ajan. Ideana on, että museo ei toimi vain fyysisten seiniensä sisällä eikä rajoitu Mannerheiminaukio 2:een. Valtion taidemuseon on oltava saavutettava ja lähestyttävä. Nykytaide kuuluu kaikille ja koskettaa kaikkia eikä ole erillään elämästä. Museon on oltava aktiivinen; se osallistuu yhteiskunnallisiin asioihin taiteen kautta. Tavoitteena mukavia museomuistoja Yhtenä projektin tavoitteena on saavuttaa ihmisiä, joiden elämään nykytaide ei ole kuulunut oleellisesti. Kivikkolaisten kynnystä tulla Kiasmaan halutaan madaltaa. Esimerkiksi Kivikon koululaiset ja päiväkotilapset vierailevat museossa kummioppaan kanssa. Samalla he saavat viedä kotiin vanhemmilleen ilmaisen museolipun. Omaopas vierailee myöhemmin päiväkodeilla ja kouluilla pitämässä työpajoja siitä, mitä on nähty. Kivikkolaiset saavat kutsuja Kiasman näyttelyiden avajaisiin, opastetuille kierroksille sekä Kiasma-teatteriin. Museo näkyy Kivikossa hyvin konkreettisestikin, kun Kiasman teoksia viedään kaupunginosan julkisiin rakennuksiin ensi syksynä. Projektin toiminta perustuu ilmaisuuteen, vapaaehtoisuuteen ja yhteisöllisyyteen. Kiasmalla on jo kokemusta yhteisöllisistä projekteista museon ulkopuolella, mutta kummikaupunginosahanke on ensimmäinen lajiaan. Viihtyvyyttä taiteesta Kivikkolaisille toimijoille yksi projektin oheistavoite on aktivoida asukkaita ja nostaa alueen profiilia. Kiasman yhteisöprojektin myötä kaupunginosalle toivotaan positiivista julkisuutta ja yhteisöllisyyden tunnetta. Projektin toivotaan lisäävän myös viihtyvyyttä. Kivikko-projektin rahoittajana on osittain myös Helsingin kaupungin lähiöprojekti. Kiasma on tuottaja ja koordinaattori. Lisätietoja www.kiasma.fi sekä Päivi Matala 09-173 36 654, paivi.matala(at)kiasma.fi.	Sivun alkuun Sivun alkuun Sivun alkuun
		Sivun alkuun

Kivikko Kiasman kummikaupunginosa 2008

Helsingin kaupunginhallitus edellyttää ympäröivän asutuksen huomioimista jätevoimalapäätöksessä